Kyllä on taas kevät tuonut mukanaan hurjan mineilyinnostuksen. Kipinä syttyi Sirkan luona nukkistapaamisessa, jonne Violet kutsui minut. Ennen sitä kävin vielä Violetin luona hämmästelemässä Salaista puutarhaa, ja kaikkea muuta ihanaa, jotka on livenä vieläkin upeampia kuin netistä katseltuna. Tapaamisessa opettelimme viikattujen kauluspaitojen tekoa Sirkan opastuksella, ja sen jälkeen siitä kovasti intouduttuani tekaisin niitä vähän enemmänkin... Sininen paita, jossa on hihassa nappi, on se ensimmäinen tekeleeni. Ja huomasin myös, että ei kannata kovin tummista kankaista tehdä, niissä kun näkyy liimatahrat kovin hyvin... Eikä oikein auta olla huolellisempikaan, kun liima tulee kankaan läpi. Mutta onneksi ne ei näy niin hyvin livenä, kuin tuossa kuvassa.

1448193.jpg

Kun päätin, että nyt on paitoja riittävästi tehty, satuin löytämään jostain blogista (anteeksi, en enää muista kenen se oli...) hyvän hattujen ohjeen, jota oli toki kokeiltava. Kuvat on suorastaan häpeällisen huonoja, mutta näkee niistä nyt hiukan millaisia hatuista tuli.

1448196.jpg

Kukkahattu vaikkapa rannalle, ja miesten lippalakki. Toisessa kuvassa kaksi kesähattua, vaaleampi vaikka häihin tai muihin kesäisiin juhliin.

1448204.jpg

Ai niin, mainitsin aiemmin, että odottelin Forssasta tilausta. Siellä oli eurominis väliovia ja yksi pariovi, sekä vessan kalusteita ja oven kahvoja. Eli ihan peruskamaa, joista en lähtenyt kuvia ottamaan. Nyt mulla on yksi isompi projekti työn alla, ja kuvia keskeneräisestä työstä voisin laittaa tässä joku päivä.