Nyt on koneella kuvia projekteista, mutta koska kello on jo sata, niin laitan nyt vaan näitä puutarhan uuden nurmikon kera otettuja kuvia! Huomenna sitten lisää muista aiheista! Nurmikko on tehty Warhammerin sellaisesta viherrouheesta, joka osoittautui paitsi erittäin hyväksi ratkaisuksi, myös äärettömän riittoisaksi tavaraksi. Se purnukka ei ole suuren suuri, ja tuohonkin nurmikkoalaan olen jo kaksi reipasta kerrosta laittanut sitä, ja se ei juurikaan tunnu vähentyneen. Kolmas kerros on vielä paikoin lisättävä, jossain tietyssä kulmassa kun sitä katselee, paistaa vielä pohja läpi. Vanerin maalasin ensin reippaasti laimennetulla tummanvihreällä akryylillä ja sen kuivuttua tein liimasta ohennetun seoksen, jonka sutikoin siihen päälle, ja sitten ripottelin rouheen siihen. Ja uuden kerroksen siihen päälle sitten seuraavana päivänä taas ohennettua liimaa sudilla tupsutellen ensin, ja sitten uusi kerros rouhetta. Kasvihuoneen järjestystä en lähtenyt liikoja muuttelemaan, jotenkin silmä tottui siihen tässä ajan kuluessa niin, että olkoon nyt noin. Katonrajaan laitoin viiniköynnöstä kulkemaan, vielä täytyisi lisäillä pari viiniterttua jossain vaiheessa.

1502035.jpg

.

1502036.jpg

.

1502037.jpg

.

1502038.jpg

.

1502039.jpg

.

1502040.jpg

.

1502041.jpg

.

1502042.jpg