Kuvattomana edelleen jatkuu nämä minun postaukseni, kun ei ole vieläkään mitään sellaista tehtynä, jota voisi esitellä, kun kaikki on joulukalentereihin tehty. Täällä blogissa olleen joulukalenterivaihdon paketit on jo päässeet perille, Millaa lukuunottamatta, hänen kanssaan vaihdetaan paketit ihan kasvokkain, kunhan ehditään vaan tapaamaan! Saoka on jo pakettinsa lähettänyt minulle, muiden luukkuja vielä odottelen. Siskoni jouluboxi-kalenteria olen tässä nyt väsäillyt hiljalleen, ja samalla kaikkea pientä on valmistunut omaankin boxiin. Edelleen uupuu kyllä boxit itseltä ja siskoltakin, täytyis saada aikaiseksi käydä levykaupassa. Siiiis vanerikaupassa... ;)

Joulufiilikset on nyt aika korkealla, tekis jo mieli laitella verhoja ja valoja, mutta täytyy nyt hiukan vielä odottaa sentään... Keittiössä on nyt halloweenverhot, niitä ei kyllä kauaa jaksa katsella enää, ja sitten kun ne otan pois, niin laitan kyllä ne jouluverhot. Eilen satoi ensilumi, kovin hentoinen kerros, mutta sai lapset siitäkin iloa, kun aamusti oltiin pihalla. Sekin osaltaan nostattaa joulumieltä. Kunpa vaan tätä vuonna olis lunta joulunakin. Kahtena vuonna ollaan jo vesisateessa haettu aatonaattona joulukuusta... Joululahjoja on alettu miettimään, ja joitakin jo hankittukin, ja aika monta lahjaa olen tehnytkin jo, tässä syksyn mittaan. Tänä vuonna mummuloihin matkaa itsetehtyjä lahjoja enemmänkin, niistä ei silti voi vielä enempiä jutella, kun täällä kumminkin käyvät kurkkimassa... ;)

Nannan blogissa voitin arvonnassa, ja postissa tuli ihanaakin ihanampi pöytälamppu, pyykkilauta ja pikkuruinen reppu. Kuvia en ole ottanut niistä vielä, joten tuolta Nannan blogista voi käydä katsomassa. Marian blogissa osallistuin Anna hyvän kiertää- haasteeseen, ja sain siitä hyvästä käsittämättömän hienon kirjaillun lehtitelineen, siitäkään en ole vielä ehtinyt ottaa niitä kuvia, joten Marian blogista löytyy kuvia... Tuo kirjonta on kyllä semmoinen juttu, josta ainakin vielä voin sanoa, että ei kyllä mun näpeillä onnistu, ei sitten millään...

Doloreksesta tilasin viime viikolla bunkaa, ja se on nyt kokeilun alla. Tilasin vain niin vähän kutakin väriä, että en kyllä saa niistä aikaan vielä yhtäkään kokonaista mattoa, eli täytyy tilailla lisää tällä viikolla. Tosin netistä huomasin, että bunkaa myy myös joku käsityöliike Harjavallassa, täältä nyt ei olisi mikään hirveä matka lähteä käymään siellä...

Palailen taas asiaan, kun asiaa on!